keskiviikko, 11. helmikuuta 2009

Huonoa tuulta ja iloista lenkkeilyä

Meidän neiti on ollut vähän kärttyisä viimeaikoina - se ei ole koskaan ennen ollut, joten olen hieman ihmetellyt asiaa. Olen kylläkin todennut, että se kärttyisyys taitaa ilmetä vain ruuan ja saaliin lähistöllä, muutoin ei örinää synny. Inhottavaa vain on, että neitiä on saanut pari kertaa komentaa, kun se on vienyt pupulta ruokaa ja rähähtänyt päälle! Tarvitsee vain katsoa hieman tarkemmin, missä pupu syö kasviksiansa tai lähinnä - missä Tilda on tuolloin.

Tänään oli ihanan aurinkoinen päivä ja Tilda otti siitä kaiken irti - tallilla se paistatteli päivää vissiin toista tuntia maaten auringossa ja tarkkaillen hevosia tarhoissaan, eikä edes rampannut perässäni kun hain hevoset sisälle, vaan jäi samaan paikkaan yhä ottamaan aurinkoa. Tallilta suuntasimme sitten auton nokan kohti Riihivalkamaa, jossa Tilda pääsi tolleriparivaljakko Nancyn ja Lukan kanssa ulkoilemaan. Valitettavasti kuvia ei reissusta ole, mutta ehkä ensi kerralla pääsemme paremman valon aikaan liikkeelle ja kuviakin saisi! Vaikkei nyt suuria leikkejä harrastettukaan, koirat juoksentelivat, piehtaroivat, välillä hieman painivatkin ja Tilda sai purkaa tallistressiään koirakavereiden kanssa pitkästä aikaa.

Kotiin päästessä neiti oli hyvin tyytyväisen oloinen, kävi hieman napertamassa ruokaa kiposta ja meni sohvalle miehen syliin nukkumaan.

Lisätään tähän nyt vielä pari kuvaa tallilta, kun yritin saada neidistä seisomakuvia..


1 kommenttia: