maanantai, 16. helmikuuta 2009

Nostettiin kissa pöydälle!

Vai miten se nyt menikään? Öh.. no juu, Pupu päätti ihan itse nousta pöydälle - taisi käydä ensimmäisen kerran siinä mun laittaessa pyykkejä pesuhuoneen puolella ja olohuoneesta kuului kolinaa. No, mä luulin vain että se kurkotti noita päärynänkuoria pöydältä ja ohimennen oli tipauttanut kuorimaveitsen tms. Sitten kun istutin itseni tähän tietokoneelle, sai pupu hepulikohtauksen ja kohta kuului ihan uusi ääni, ja mitä näinkään, kun käännyin katsomaan!


No ei tainnut olla ihan luvallinen paikka, mutta en voinut kuin nauraa ja kävin häätämässä pupun pois olohuoneen pöydältä.. no sitten se kurkotteli lattialta käsin niitä päärynänkuoria, joten päätin nostaa moiset houkuttimet pois pöydältä. Hetken päästä pupu oli kuitenkin jo taas pöydällä (jolloin nappaisin sitten tuon kuvan) - sain poistaa sen sieltä vissiin neljä kertaa vielä, ennenkuin se (toistaiseksi) uskoi, ettei sinne ole asiaa.

Tilda taasen. Voi vimpe! Se on ollut aivan totaalisen mahdoton nyt kolme päivää! Lauantaina mies oli unohtanut lukita keittiön oven lähdettyään töihin ja kun minä tulin töistä, löytyi kotoota lievästi tynnyriä muistuttava koira tyhjätyn biojäteastian (no se ei kyllä kovin täysi ollut edes) sekä muropaketin vierestä (se oli! Olin yhden kupillisen muroja vasta syönyt).. sunnuntaina se taasen oli löytänyt jostain mun vaahtokarkkipussin (korkkaamattoman) ja syönyt ne päähänsä - ja tänään, kun kävin hakemassa vanhoja pyykkejä kuivaushuoneesta, oli se syönyt sillä aikaa miehekkeen huomiseksi eväiksi sulamaan ottamat riisit ja pehmeäntulisen kanakastikkeen! Pirun rosvo ja koskaan sitä ei saa kunnolla itse teosta tietenkään kiinni, eikä se ole ennen ryhtynyt rosvoamaan kun olen ollut vain hetken pois!

Noh, laitettakoot tähän vielä eilisiltainen kuva (ennen vaahtokarkkien syömistä..), kun isin tyttö purki sydäntään miehelleni, kun oli joutunut oleen mun ja pupun kaa kolmistaan kotosalla päivän.

2 kommenttia:

  1. Voi Tilda! Mulla on ihan päinvastaisia ongelmia. Taas näköjään Remu jättää iltaruoan syömättä.. Maha täynnä nojatuolia ilmeisesti..

    VastaaPoista
  2. Heh, no ei Tildakaan mikään suuri oo syömään noita omia, sallittuja ruokiaan.. vaikkakin syö nykyään paljon paremmin jo kuin ennen, mutta ei se vieläkään hyvin syö.

    VastaaPoista