lauantai, 14. helmikuuta 2009

Omatoiminen pupu ja väsynyt koira..

Jepu. Koira on väsynyt, vaikkeivät olleet metsällä kuin kolmisen tuntia - mutta sinä aikana se oli ajanut kauriita puolisen tuntia, eli saanut pinkoa syvässä lumessa melkoisesti. Noh, eipä tarvi sitä lenkittää, mutta täytyy illemmalla vähän venytellä ja hieroa. Koira ei tainnut muistaa, että sitä on kielletty ajamasta kauriita, vaan että kohteena ois kuulunut olla jänikset..



Pupu taasen oli yön aikana omatoimisesti lisännyt heiniä kämppäänsä.. aamulla kun menin vapauttaan sen, purskahdin nauruun, kun se makasi heinämöhjön keskellä. Sillä kun on ollut "hätävaraheiniä" paperisäkissä tuolla kylppärissä, jos joskus unohdan täydentää oikeata heinävarastoa. Sen lisäksi pupu on ollut melko raskas - kokoajan hyppimässä sohvaa syömään, ehkä siksi, että on tylsää kun ei Tilda ollut kotona. Harjasin sitten pupun, että hetkeksi rauhoittuisi ja siitä lähti kyllä melko kasa karvaa.

2 kommenttia:

  1. Siis oliko pupu hakenut vessasta heinää häkkiinsä?! Wau!

    VastaaPoista
  2. No siis pupu asustaa vessassa, eli sillei ole häkkiä, mutta oli jotenkin saanut tuon heinäpussin hyppysiinsä ja levittänyt sen vessan lattialle.. Jonka lisäksi sillä oli heiniä vielä ihan hyvin jäljellä niiden oikeassa paikassakin.

    VastaaPoista