perjantai, 10. huhtikuuta 2009

Match Show Salossa

Jepulis, nyt on kestänyt hieman viime kirjoituksesta, kun tämä emäntä ei ole pahemmin koneella aikaansa viettänyt. Tänään kuitenkin ajattelin vähän kirjoitella, hyvin lyhyesti.

Oltiin tänään Salossa mätsäreissä (kuvia toiv. myöhemmin), Tilda osallistui normikehään sekä mieheni kera Mies & koira-kilpailuun. Oltiin todella tyytyväisiä Tildan käytökseen kehässä, sen keskittymiskyky seisomisessa on kasvanut hurjasti sitten viime syksyn, eikä se ruvennut ekan minuutin jälkeen nuuskimaan paikkoja. Juokseminen nyt oli ehkä hieman laiskaa, mutta etenkin Ilkan kanssa Tipu piti ihanasti kontaktia yllä ja meni muutenkin aivan upeasti - meikäläinen oli kateudesta vihreä, mutta kyllä huomaa, kumman koira neiti enemmän on..

Ihmettelin sekarotuisten vähyyttä koko näyttelyissä - koiria oli mukana yli 150 ja olisinkohan yhden varmasti sekarotuisen sieltä porukasta lisäksemme bongannut! Mistä ihmeestä tämä johtui, siitäkö, että sekarotuisille ei ollut omaa kehää? Vai olinko vain puusilmä, enkä sieltä koiravilinästä nähnyt niitä muita x-rotuisia? No juu, kehissä ei siis menestystä, Mies & koira-kilpailuissa ilman palkintosijaa, normikehässä jotain samojediä tms. vastaan sininen (vaikka omasta sekä mieheni mielestä vastakilpailija ei oikein käyttäytynyt..) nauha ja sinisten kehässä ilman palkintoa. Harmittaa sinällään toki, että koira kulki kohtalaisen kivasti ja seisoi erinomaisesti, oli kaikin puolin mallikelpoinen - eikä sitä voinut sanoa kaikista muista kilpailijoista. Mutta koskaan ei voi tietää, mitä tuomarit katsovat ja arvostavat, ja että mahtoiko tässä tapauksessa myös roduttomuus vaikuttaa..

Noh, seuraavan kerran mahdollisesti maanantaina Nummelan mätsäreihin, ensi viikonloppuna Hämeenlinnaan ja sitä seuraavana Forssaan..!



Kaikki kuvat © Sanni Sirkiä

0 kommenttia:

Lähetä kommentti